Southside Johnny & The Asbury Jukes palaa Tavastialle lokakuussa

Southside Johnny &The Asbury Jukes nähdään Suomessa lokakuussa. Viimeksi vuonna 2012 Suomessa esiintyneen yhtyeen keikka Tavastialla oli tuolloin loppuunmyyty. 

Soulin ja rytmibluesin maustamaa Heartland rockia esittävä kokoonpano on pitkän uransa aikana julkaissut yli 30 albumia ja esiintynyt tuhansilla keikoilla ympäri maailmaa. Energisistä live-esiintymisistä tunnetun bändin hittilistalta löytyvät muun muassa ”I don’t want to go home”, ”Love on the wrong side of town”, ”The fever”, ”This time it’s for real” ja ”Talk to me”.

Laulaja, huuliharpisti Southside Johnnyn (oik. Johnny Lyon) yhtye esiintyi alkuvuosinaan Blackberry Booze Band -nimellä. Vuonna 1975 sen nimeksi vaihtui Southside Johnny and The Asbury Jukes. 

Southside Johnny aloitteli muusikon uraansa New Jerseyssä samoihin aikoihin Bruce Springsteenin ja Steven Van Zandtin (Little Steven) kanssa. Miehet ovat matkan varrella tehneet paljon yhteistyötä; heillä on ollut yhteisiä kokoonpanoja ja sekä Springsteen että Van Zandt ovat kirjoittaneet Southside Johnnylle kappaleita. 

Vuonna 2017 Southside Johnny and the Asbury Jukes yllätti julkaisemalla Live from E street -vinyylialbumin. Neljä cover-versiota Bruce Springsteenin kappaleista sisältävä äänite nousi välittömästi Billboard Magazinen blueslistan top-10:n joukkoon.

Bändin edellistä levyä, vuonna 2015 julkaistua studio-CD:tä SOULTIME! (Leroy Records) on luonnehdittu 70-luvun voimasoulin riemujuhlaksi. Levyn on sanottu kiteyttävän sen, mitä fanit yhtyeessä rakastavat. Kriitikotkin ovat yltyneet kehumaan äänitettä mestariteokseksi. 

Southside Johnny & The Asbury Jukes Tavastialla 7.10.2019. Ovet klo 20. 

Lippuja on saatavana Tiketistä, www.tiketti.fi

www.southsidejohnny.com 

Lisätietoja: 

Robban Hagnäs
+358 400 764218
info@ramasound.com